Liirumlaarum Timokratia on valtiomuoto, jossa valta jakautuu omaisuuden määrän ja yleisen kunnioituksen perusteella. Sana tulee kreikan sanoista timē / τιμή, joka tarkoittaa kunniaa, sekä -kratia, joka tarkoittaa valtaa. 500-luvulla eaa. Ateena on toiminut timokratian perustein.Timokratia ja politeia ovat lähellä toisiaan. Näihin verrattuna rahvaanvaltaa tarkoittava demokratia oli antiikissa halventava käsite.

Pakolaisille kummiperheet

Maahanmuutto on lähes päivittäin esillä mediassa, erityisesti humanitäärinen maahanmuutto eli pakolaiset. Sopeutuminen ei ole onnistunut kovinkaan hyvin joten mitä asialle pitäisi tehdä? Tähän mennessä rahan kylväminen on ollut ratkaisu ongelmiin vaikka se ei ole poistanut eikä merkittävästi vähentänyt ongelmia. Mitä siis tehdä?

Ehdotan kummijärjestelmää. Systeemi yksinkertaisuudessaan on seuraava: internettiin perustetaan tietopankki (joka siis EI jaa rahaa) jonne vapaaehtoiset suomalaiset ja pakolaiset voivat kirjautua. Suomalainen henkilö/perhe ottaa pakolaisen ja hänen mahdollisen perheen "kummilapsikseen" ja auttavat jokapäiväisissä askareissa, perehdyttävät suomalaiseen kulttuuriin, tapoihin ja elämäntyyliin(toimii myös toisinpäin). Ehkä kielitaito karttuu näin toimittaessa ja syrjäytyminen vähenee. Toiminta pitää perustua vapaaehtoisuuteen puolin ja toisin eikä siitä saa tehdä rahasampoa kellekään. Samalla voidaan myöskin saada tietoa siitä kuinka moni suomalainen todella haluaa auttaa ja kuinka moni pakolainen haluaa sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Verorahaa voidaan käyttää tietopankin ylläpitoon. En tarkoita että 24h/vrk ollaan yhdessä vaan silloin kun se tuntuu luontevalta puolin ja toisin.

Näin ne jotka todella haluavat auttaa ja tulla autetuiksi löytävät toisensa. Luulen että tällä hetkellä esim. pakolaisten ainoat suomalaiset "ystävät" ovat maahanmuuttovirkailijoita yms. Tutustuminen tavallisiin ihmisiin voi auttaa enemmän kuin virkailijoiden kanssa "eläminen".

Ongelmat pitäisi vähentyä olennaisesti ja jopa ilman valtavaa rahankäyttöä. Mutta, mutta, ei kai semmoista voi kuitenkaan edes kokeilla .....kun sillä ei saada lisää virkamiehiä ja verorahaa poltettua tarpeeksi....mutta noin ajatuksena se vois toimia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Osoitat hyvin esimerkilläsi miten meillä tavallisilla ihmisillä on erittäin varteenotettavia ideoita kotoutumiseen. Ongelma on ollut siinä, kun niitä ideoita on yritetty löytää virkamiesumpioista siis paikoista joissa on vain virkamiehiä. Tavallisten ihmisten ideat pitäisi päästä esiin ja niitä pitäisi hyödyntää enemmän yhteiskunnassa, niin sosiaalisektorilla, terveydenhuollossa jne.

Käyttäjän ohohupsis kuva

Niinpä, Jorma. Hyvä ehdotus Timpalta, mutta eipä se käy Maailman Suurimmille Humanisteille, koska joku tavis keski-ikäinen suomalaismies Pentti saattaisikin osottautua vähintään yhtä humaaniksi kuin mitä teoreettisella tasolla jeesustelevat Maailman Suurimmat Humanismit on. Kyse on siis jonkinlaisesta peniskatteuvesta.

Ei tästä minun käytössäni olevasta kannata kenenkään olla kateellinen.

TK: Älä ole huolissasi, kyllä "antenni" kasvaa kun ohjelma alkaa....

Minun luokseni mahtuu heti viitisen ihmistä. Opetan kyllä pilkkomaan puita, lämmittämään saunaa ja vanhaa taloa, keittämään pesuveden jne.
Ei maksa mitään, mutta laiskoja en ala elättämään. Ruoka nyt ei ole mitään perinneruokaa, mutta varmasti ravitsevaa.
Opetan myös syömään oikeanlaisesti, ettei tarvi talvipakkasella juosta vessaan keskellä yötä.

TK: huono vitsi. Auttaminen ei tarkoita sitä että joku saisi ilmaista työvoimaa kotiinsa, eikä myöskään sitä että auttajan pitäisi elättää autettavat. Jutun pointti oli nimenomaan se että rahaa ei käytetä vaan tarjotaan ystävyyttä ja huolenpitoa. Toki ruokaa voi ja saa tarjota kuten kohteliaaseen käytökseen kuuluu. Rahanjakamisen hoitaa valtio pohjattomasta kirstusta. Laitatko sinä vieraasi pilkkomaan puita kun he tulevat kyläilemään? Ja jos he ovat laiskoja niin heität ulos?

Yritäppäs uudestaan....

PS. Miten syödään "oikein" ettei tarvitse talvipakkasella juosta vessaan keskellä yötä????

Hyvä ajatus, Timo Korpelainen!
Mistään katteuvesta, #2, ei voi olla kysymys. Tällainen tietopankki ratkaisisi monta kysymystä: suomalaisten eristyneisyys vähenisi ja sosiaalinen kanssakäyminen lisääntyisi. Meillehän yhteisöllisyys on vähän hankala juttu.

Keitä ovat Maailman Suurimmat Humanistit?
- Tavallisia ihmisiä. Poliitikkoja ei voi kaikesta syyttää.
Kävin Länsi-Afrikassa joskus ajat sitten. Sikäläinen alkuasukas kutsui minut kotiinsa, pelkkää uteliaisuuttaan. Tarjosi kaiken mitä oli: perheensä, elämäntarinansa.
Suomalaiset eivät ole kovin uteliaita.

Ei kannata odottaa ryntäystä, hyviä asioita on paljon helpompi ajatella kuin tehdä jotakin.

TK: Ryntäystä mihin?

Käyttäjän ohohupsis kuva

Heippa sinä siellä (6.)

Kyllä se joku löytyy, joka torpedoi tuon hyvän idean pakolaisten kummiperheistä, koska ei me suomalaiset tavisjuntit osata kuitenkaan olla silleen oikealla tavalla humaaneja.

Käyttäjän wonterghem kuva

Ideasi voisi toimia teoriassa, käytäntö on sitten toinen.

Joskus viisi vuotta sitten yhdistyksemme järjesti kaksi kertaa viikossa keskustelua suomen kielellä.

Olisi kaivattu syntyperäinen vapaaehtoinen, no ei sellaista löytynyt.
Joten itse jouduin siihen hommaan, pari vuotta vedin sitä .
Olisin varmasti jatkanut, mutta vastoin odotuksia siitä oli apua, joten kaupunki ei enää antanut tiloja moiseen turhuuteen.

#7 (Minä)"Ei kannata odottaa ryntäystä, hyviä asioita on paljon helpompi ajatella kuin tehdä jotakin."

"TK: Ryntäystä mihin?"

Aivan tähän asiaan liittyen tarkoitin ettei kannata odottaa ryntäystä kummiperhetoimintaan ainakaan tässä isännän roolissa olevilta suomalaisilta. Hyviä asioita on mukava kannattaa niinkauan kuin ei tarvitse henkilökohtaisesti uhrautua mihinkään muuhun kuin periaatteelliseen kannattamiseen. Samaan perustuu koko kukkahattitätien maahanmuuton kannatus, nostetaan sädekehää oman pään päälle kun ollaan niin suvaitsevaisia ja hyviä. Toiset taas ajavat tätä maahanmuuttoa hyötyäkseen järjestelmästä.

"Suomalainen henkilö/perhe ottaa pakolaisen ja hänen mahdollisen perheen ”kummilapsikseen” ja auttavat jokapäiväisissä askareissa, perehdyttävät suomalaiseen kulttuuriin, tapoihin ja elämäntyyliin(toimii myös toisinpäin). "

Erinomainen idea. Tällainen systeemi oli olemassa, kun meille tuli Vietnamin venepakolaisia. En muista, kenen järjestämä se oli.

#4. Olet oikeassa siinä, että kommenttini oli sarkastinen.
Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään ilmaisen työvoiman käyttö, vaan se, että kuinkahan moni pakolainen suostuisi asumaan niissä olosuhteissa, missä minä asun ja siitä, että ihminen kenellä on oikeasti hätä, kyllä tyytyy paljon vähempään, mikä tällä hetkellä on "standardi".

Kun asuu asunnossa, joka on rakennettu 1846 ja ainoana "mukavuutena" on kylmävesihana, on ihan oikeasti hyvä syödä ja juoda "järkevästi.
Kun vessa sijaitsee 50 metrin päässä asunnosta, on mukavampaa pitää vatsan toiminta kontrollissa. Ideasi on mielestäni erittäin hyvä, mutta totuus taitaa olla, että sillä ei tienaa kukaan rahaa? Ehkä koko pakolaistoiminta tosiaan pitäisi ulkoistaa ja asuttaa valtion kustannuksella ihmiset rauhallisiin maihin, jossa ihmiset ovat lähempänä omaa kulttuuriaan?

Käyttäjän amgs kuva

Timo Korpelainen, esitit hienon idean. Ongelma on vain, että miten se voidaan toteuttaa?
Olin esimerkiksi tänään Nurmijärven seurakunnan järjestämässä kansainvälisessä kerhossa Klaukkalassa. Mukana oli yksi australialainen, saksalainen, virolainen, minä ja yksi nurmijärveläinen. Keskustelu kääntyi maahanmuuttoon ja erityisesti Australian malliin. Se oli antoisaa. Saisi tulla enemmän ihmisiä juttelemaan. Jokainen maksaa kahvinsa. harmi vain, että kerho on vain kerran kuussa.

Käyttäjän mctimo kuva

Idea on helposti toteutettavissa, maahanmuutosta vastuussa olevat tahot perustavat tietopankin. Auttajat löydetään mainonnalla mediassa ja autettavat ovat jo tiedossa kyseiselle taholle. Parin päivän homma jos vain joku viitsii sen tehdä. Siis järjestelmän aloitus ei ole vaikeaa, se että toimiiko se ei ole ennustettavissa. Mutta ainakin saataisiin perustietoa auttamishaluista ja siitä haluavatko pakolaiset liittyä systeemiin.
Jos molemmat osapuolet ovat haluttomia niin silloin on aika pohtia tosissaan onko aiheellista jatkaa pakolaisten ottoa. Ehkä.
Ja jos molemmat osapuolet tai edes toinen on haluton niin mitä siitä seuraa?
Voi olla että tieto lisää tuskaa....

Pakolaisille kumiveneet ja tyrskyä perään, että menevät varmasti. Ei ne muuten ole pakolaisia vaan hyväkkäitä.

Meillä on omatkin lapset hoidettavana ja sairaat makaa yksinäisinä sairaaloissa tai muissa laitoksissa. On sulla otsaa esittää tuollaista potaskaa, pidä vaan kypärä päässä - ihan varmuuksen vuoksi.

TK: On sulla otsaa huudella nimimerkin takaa. Asia on kuitenkin niin että pakolaisia tulee ehdottelen minä mitä hyvänsä, siksi ajattelin että jotain on tehtävä koska homma ei pelaa. Mikä on sinun ehdotuksesi? Ainakaan sinun kommenttisi ei edistä mitään asiaa. Ja parempi että on edes kypärä päässä kuin ei mitään. Sinä taidat olla pelkkä hattuteline.

Onhan tällaisia kummijärjestelmiä ehdotettu ja paikallisesti toteutettukin. SPR tietääkseni kaipaa monenlaisia vapaaehtoisia, myös maahanmuuttajia avustavia. Auttaminen esimerkiksi vanhaikodissa sujuu helpommin kaikilta. Maahanmuuttajien osalta on kieli ensimmäinen ja tärkein useimpien vapaaehtoisten auttajien tuen estävä tekijä.

Käyttäjän annaleena kuva

17 SB

Niin, eikös nyt tarvittaisi enemmän apua vanhustenhoidossa ym.

TK: Olen aivan samaa mieltä mutta päättäjät suuressa viisaudessaan ovat homman näin säätäneet, sen kanssa on nyt vaan elettävä. On monia kohteita mistä voisi luopua ja leikata vaan niin ei tehdä. En minä ole tilaamassa lisää pakolaisia vaan valtio, ja valtio päättää mihin rahat ja apu suunnataan.

Mutta minusta on outo ajatus että kun hoitoalalle tarvitaan lisää resursseja niin vapaaehtoinen pakolaisten auttaminen yksityishenkilöiden taholta on huono asia. En ymmärrä mikä yhteys niillä on. Eli toisinpäin: koska valtio ei huolehdi terveydenhuollosta niin vapaaehtoinen auttaminen pitäisi lopettaa. Tätäkö tarkoitat?

Niin, eikös nyt tarvittaisi enemmän apua vanhustenhoidossa ym. ??
vastaus: tarvitaan tamppitie 9,ssä ainakin ja kontulantie 6,ssa

TK: Älä kirjoita jos sulla ei ole asiaa tai kirjottele noita osoitetietoja omaan blogiisi. Jatkossa poistan turhat kommentit. Tämä ei ole edes hauska jos huumoria yritit.

Ideaa voisi kehitellä myös niinpäin, että eikö olisi mahdollista lähteä sieltä pakolaiskeskuksesta ulkoiluttamaan jotain iäkästä ihmistä tai sitten johonkin muuhun vapaaehtoistyöhön. Valtavasti apua tarvitaan. Ei se leipäkään tule leipäjonoihin, ellei joku sitä hae ja säkitä ja jakele.

Vai onko joku "kukkahattusääntö", että turvapaikanhakijan täytyy vain odottaa pari vuotta joutilaana sitä päätöstä.

Vapaaehtoistoiminta tutustuttaisi yhteiskuntaan ja siinä kielitaitokin karttuisi.

TK: Vaikuttaa hyvältä idealta!

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja